Yllä mainittu lause esiintyi uutisissa tänään ja ajattelin kirjoittaa siitä, sillä tämähän on erittäin ajankohtainen aihe monellakin tapaa. Olen aiemmin ajatellut, että tämä korona-tilanne ei ole vaikuttanut elämääni mullistavasti, mutta olen ollut väärässä. Eikä minun edes pitänyt puhua tästä ylipuhutusta aiheesta, joka tulee jokaisella varmasti jo korvista ulos. Mutta nyt täällä katkolla ollessani olen huomannut, kuinka tämä pandemia vaikuttaa juuri nyt elämääni. Tässä katkaisuhoitoyksikössä, jossa olen on normaalisti vierailuajat, vertaistukiryhmien infotilaisuuksia sekä erilaista päivätoimintaa, kuten ruoan tekoa tai pelaamista. Korona-tilanteen vuoksi vierailut on kielletty, päivätoiminnat on peruttu eikä vertaistukiryhmien infotilaisuuksia ei pidetä. Miten tämä kaikki sitten vaikuttaa minun elämääni?
Katkon jälkeen yksi tärkeimpiä asioita on hankkia vertaistukea, oli se sitten erilaisten ryhmien kuten AA-ryhmien tai NA-ryhmien kautta tai tuki voi löytyä lähempää esimerkiksi kaveripiiristä tai tuttavista. Tällä hetkellä sanoisin, että kaikki AA- ja NA- ryhmät ovat peruttu ja ne ovat siirtynyt videopuhelu muotoon. On hyvä, että apua on kaikesta huolimatta saatavilla, mutta kuinka toimivaksi tämä järjestely voidaan todeta? Niinpä, en minäkään osaa sanoa. Suurin osa ihmisistä ovat olleet sitä mieltä, että tämä internetin kautta tapahtuva vertaistukitoiminta ei ole tarpeeksi. Ihmiset kaipaavat toistensa näkemistä ihan kasvotusten sekä kotoaan poistumista, ryhmissä käynti on tapa, josta ei haluta luopua. Itse osallistuin ensimmäistä kertaa NA-ryhmään verkossa ja se oli hyvä kokemus, mutta tiedän, että tulevaisuudessa, jos osallistuisin niin täytyisi se tapahtua muualla, kuin netissä.
Katkaisuhoito on tarkoitettu vieroitusoireiden hoitamiseen ja täällähän on osana tarkoitusta olla tylsää, jotta joudut olemaan yksin ja kohtaamaan omat ajatuksesi sekä saat rentoutua. Tämä voi olla monelle se ainoa paikka, jossa kohdataan edelle mainitut asiat. Minä olen yksi niistä, sillä en ole koskaan yksin edes yhtä kokonaista päivää, miten silloin ehtisin kohdata edes omia ajatuksiani tai milloin ehtisi tulla hetki pysähtyä?
Mutta toisaalta liiallinen tylsyys voi koitua ongelmaksi, kun kaikki ryhmätoiminta on kielletty ja vierailuajat peruttu. Itseäni ainakin vituttaa suoraan sanottuna, kun vierailuajat on peruttu, sillä kaksi viikkoa ilman ystävien, perheen ja tyttöystävän näkemistä tuntuu hirveältä. Normaalisti myös läheiset saisivat tuoda katkolle lisää henkilökohtaisia tavaroita ja nyt, kun sekin on kielletty niin en tiedä miten pärjään ilman nuuskaa, joudunko tämän takia ostamaan röökiä? Hyi saatana.
Äidin kanssa olen soitellut ja muiden ystävien kanssa keskustellut Snapchatissa. Somen ja videopuheluiden välityksellä tapahtuva yhteydenpito helpottavat ikävää hieman, mutta ne eivät poista sitä eikä se ole todellakaan sama asia kuin saisi nähdä kasvotusten ja halata toista. Onneksi tämä on vain väliaikaista ja pieni jakso elämässäni, mutta sitäkin tärkeämpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti